Kirjastossa ravausta, ratsastusta, pyykinpesua ja pikavisiitti Suomeen

Ai niin, mulla on blogi!

Ekan viikon jälkeen minulla ei vähään aikaan totta puhuen ollut energiaa muuhun kuin kurssivalinnoista stressaamiseen ja koti-ikävöintiin. Niiden pikku hiljaa hellitettyä huomioni taas on kiinnittynyt paljon muuhun, joten tämä blogipostaus joka kattaa koko ekan kuukauden tulee nyt hyvin myöhässä.

Yritän tiivistää tapahtumia mahdollisimman tiiviiseen (ja selkeään??) pakettiin. Ready, set go!

Vaihdoin hieman alkuperäisiä kurssivalintojani, mikä aiheutti alkuun sydämentykytyksiä. Vaihtaminen on sinänsä helppoa, koska tosiaan on kurssien alettua vielä kaksi viikkoa aikaa tehdä muutoksia kurssivalintoihin. Itselläni sydämentykytyksiä aiheuttikin lähinnä vain oma epäröinti siitä, millä kursseilla oikeastaan pärjäisin. Lopulta päädyin Education for the Environment-, Gaelic Folklore- ja Encounters with Shakespeare- kursseihin. Kaksi jälkimmäistä vaikuttivat varsinkin aluksi varsin haastavilta ja täytyy myöntää, että panikoin ensimmäiset viikot lähetellen sähköpostia kurssien vetäjille (en halua edes käydä vilkaisemassa niitä uudestaan, pikku vaihtarin paniikkihätiköinnit varmaan paistaa aika komeasti läpi). Sain rauhoittelevia ja rohkaisevia vastauksia, henkilökunta ja kurssien vetäjät ovat todella mukavia ja auttavaisia.

Nyt työmäärä ja suoritusmetodit ovat selkeytyneet jo huomattavasti. Kirjastossa tulee näillä näkymin ravattua aika paljon, sillä varsinkin Gaelic Folklore-kurssilla on paljon taustamateriaalia ja suositeltua luettavaa materiaalia. Shakespeare-kurssilla luetaan, joka viikko uusi näytelmä ja tulevia esseitä varten olisi hyvä jo alkaa etsiä muutakin kirjallisuutta, jota voi sitten käyttää lähdemateriaalina. Nämä kaksi kurssia pitävät yhä sykkeen välillä aika korkealla, mutta luulenpa, että on vain opittava priorisoimaan ja miettimään mihin osa-alueisiin haluaa itse panostaa eniten. Education for the Environment- kurssi on hieman rennompi, sillä se on 1-tason kurssi ja ilmapiiri siellä on muutenkin rauhallisempi.

Kaikilla kursseillani pääsuoritusmuoto ja isoin osa arviointia on essee (Shakespeare-kurssilla kaksi), mutta Gaelic Folklore- ja Education for the Environment- kursseilla on myös esitemiä, joskin varsin informaaleja ja pienimuotoisia sellaisia. Gaelic Folkloressa on myös puolivälissä koe.

Kurssit ja niiden käytännöt selvenevät pikku hiljaa ja kaiken kaikkiaan olo niiden suhteen on jo varmempi alun panikoinnin jälkeen.

Toisaalta luulen, että alun kurssipaniikki oli yhteydessä myös koti-ikävään ja uuden ympäristön aiheuttamaan "shokkiin". Vieraaseen ympäristöön tupsahtaminen ja siellä arjen pyörittämisen aloitus on välillä yllättävän raskasta. Jokainen ikävöi omalla tavallaan ja se vie eri määrän energiaa yksilöstä riippuen. Itse ikävöin varsin täyspäiväisesti alussa ja se kulutti paljon energiaa. Myös jatkuva navigaattorin ja googlemapsin selaus turhautti aika ajoin, mutta toisaalta olen todella kiitollinen, että nykyään ne helpottavat elämää niin paljon. Tarvin niitä välillä vieläkin, jos lähden kampusta ja ylioppilaskylää kauemmaksi. Pahin koti-ikävä rupesi helpottamaan viikko tai pari sitten, kun tajusin kuitenkin olevani edes vähän kartalla, ainakin kampusalueella. Ja nyt on jo sellainen olo, että välillä laitan suosiolla kännykän taskuun ja kävelen katsellen ympärilleni. Annan jalkojen viedä sinne, minne ne menevät ja sitäkin kautta voin oppia uusia reittejä.

Ensimmäisinä viikkoina kun olin hyvin väsynyt sain energiaa kaikenlaisen mukavan puuhailusta. Kävin muun muassa ratsastamassa yliopiston ratsastusseuran kanssa. Oli mahtavaa päästä hevosen selkään ensimmäistä kertaa 10 vuoteen! Haluaisin mennä uudestaankin, mutta ratsastus on keskiviikkoisin ja osuu usein päällekkäin Shakespeare-kurssin elokuva- ja näytelmä-näytäntöjen päälle. Yritän löytää kuitenkin aikaa käydä edes vielä yhden kerran uudestaan. Liityin myös International Societyyn, jonka kautta voi tehdä erilaisia reissuja. Seuraava reissu on nyt lauantaina ja kohteena Loch Ness. Odotan innolla! Käyn myös välillä katsomassa animea Anime Societyssä, koska jostain syystä kiinnostukseni japanilaisia animaatiosarjoja kohtaan syttyi uudelleen tänä kesänä muutaman vuoden tauon jälkeen ja society tarjoaa oivan tilaisuuden paeta todellisuutta silloin kun sitä kaipaa mutta samalla pääsee juttelemaan ja hengaamaan erilaisten ihmisten kanssa . Tuolla societyssä olen tavannut paljon mukavia ihmisiä eri puolilta maailmaa ja erään varsin samanhenkisenkin kaverin jonka kanssa suunnittelen jo muun muassa kissakahvila-treffejä. Yliopiston societyihin liittymistä suosittelen siis lämpimästi, sillä ne avaavat hyviä mahdollisuuksia matkustamiselle ja uusien ihmisten tapaamiselle.

Arjen askareet, kuten siivousvuorot ja pyykinpesu sujuvat ongelmitta, kämppisten kanssa on mennyt oikein hyvin. Yksi heistä on kahdella samalla kurssilla kanssani, joten hengaamme paljon yhdessä. Välillä kokoonnumme kaikki 5 yhdessä teelle ja/tai jäätelölle keittiöön. Norjalainen kämppikseni on leiponut pari kertaa ihania kanelipullia ja suunnittelimme jo että joulun aikaan leivomme maillemme perinteisiä joulukeksejä sun muuta.

Pyykinpesusta sen verran, että se tapahtuu ylioppilaskylän pesuloissa, jotka ovat auki 24/7. Sitä varten on ostettava kortti, jolle ladataan rahaa ja josta pesukone veloittaa joka pesukerralta maksun. Meidän huushollilla on yhteinen kortti, jota yksi meistä lataa ottaen siihen tarvittavan rahamäärän yhteisestä kassastamme, jota täytämme käteisellä kerran pari kuussa (tuosta samasta kassasta siivousvuoron viikkovastaavat ottavat rahaa muihin yhteisiin tarpeisiin, kuten maitoon, mausteisiin, kananmuniin ja vessapaperiin koska he ovat vastuussa myös viikon ostoksista). Yksi pesukerta maksaa 2,40 puntaa eli ei mitään halpaa hommaa. Pesemmekin mahdollisimman paljon yhdellä kertaa, kaikkien pyykit yhdessä. Pesulaa on kyllä helppo käyttää ja tähän asti ei ole tarvinnut odottaa pitkään vapaata pesukonetta.

Tällaisen pikku yleiskatsauksen lopuksi kirjoitan vielä pikavisiitistäni Suomeen.

Viime viikonloppuna matkustin takaisin kotimaahan kummitäteilemään. Yksi rakkaista ystävistäni kotikaupungissa Tampereella pyysi minua lapsensa kummiksi jo silloin kun keväällä kuulin päässeeni Skotlantiin vaihto-oppilaaksi. Päätin silloin sillä sekunnilla, että matkustan ristiäisiin kesken vaihtokautta ja ostan lentoliput heti kun ristiäispäivä on lyöty lukkoon. Pikkuneiti saapui maailmaan pari viikkoa ennen kuin muutin Aberdeeniin ja ehdin suureksi ilokseni nähdä häntä jo ennen lähtöäni. Odotin ristiäisiä innolla ja vaikka olikin outoa lähteä käymään Suomessa näin pian, se oli sen arvoista ja sain itse asiassa taas mahtavaa lisäkokemusta lentämisestä ja lentokentällä toimimisesta.

Lähdin aikaisin lauantai-aamuna 1.10. kohti Aberdeenin lentokenttää josta lensin Amsterdamin kautta Helsinkiin. Olin "fiksusti" päättänyt valvoa koko edellisen yön aikaisen lähdön takia (valvomista helpotti uusi ystäväni L, joka kutsui minut perjantaina luokseen valvomaan yli puoleenyöhön, hyvässä seurassa se ei tuntunut niin hankalalta :D) ja nukuin kuin tukki molemmat lennot. Lentokentällä toimiessa oli sen verran adrenaliinia kehossa, että kaikki sujui moitteetta enkä edes eksynyt Amsterdamin vilkaalla kentällä vaikka paikoittain vähän sekavaa meininkiä olikin. Helsingissä odotti pikkusisko bussilippujen kanssa ja bussimatka Tampereelle sujui myös nukkuen (tässä vaiheessa jo aivan kooman tapaisessa tilassa, koska bussimatkustus toisen kanssa ei enää vaatinut minkäänlaista suorituskykyä). Vietin yhden yön äidin luona. Oli ihanaa nähdä perhettä ja päästä kinastelemaan ja halaamaan sisarusten kanssa.

Viikko pari ennen ristiäisiä minua oli vielä pyydetty nimenomaan sylikummiksi. Sunnuntaina pääsin sitten toteuttamaan tätä kunniaroolia. Suomessa oli jo todella kaunis syksy ja varsinkin tuo päivä oli erittäin kaunis, mikä sopi täydellisesti. Ystäväni ja hänen kihlattunsa vihittiin ennen ristiäisseremoniaa. Kaikki sujui hienosti, niin vihkiminen kuin ristiäisseremonia ja olen niin onnellinen, että sain olla osana sitä. Ennen toimitusta pikkuinen itkeskeli hieman ja minua jännitti, miten hän pysyisi rauhallisena sylissäni. Tutti lensikin pari kertaa, mutta hän suostui sen onneksi aina ottamaan takaisin ja lopulta hän nukahti syliini ja sydämeni suli. Tyttö sai kauniin nimen ja pitelin häntä vielä pitkään seremonian jälkeenkin, olin niin kiitollinen ja otettu siitä, että ystäväni halusi minun olevan osa myös hänen pikkuisensa elämää tällä tavalla. Ajattelin, että vaikka vaihdossa tapahtuisi mitä (ja paljon kivaa on jo tapahtunut ja toivottavasti tapahtuu tulevaisuudessakin), tämä on yksi syksyn rakkaimmista muistoistani.

Samana päivänä lähdin taas takaisin Helsikiin yöksi siskon luo, isän ja veljen saattamana. Maanantai-aamuna oli edessä taas aikainen nousu ja lento jälleen Amsterdamin kautta Aberdeeniin. Saavuin takaisin väsyneenä mutta onnellisena. Nyt projektina on päästä univajeen yli, suunnitella muutamia reissuja (ja toivoa että rahat riittää) ja pysyä kärryillä opinnoissa.

Stonehaven & Dunnotar Castle

Eilen sunnuntaina 11.9. tein ekan reissun täällä Skotlannissa. Pari päivää olin ollut kipeänä pikkuflunssassa, joka kuitenkin meni suurilta osin ohi kotona lepäilyllä. Perjantaina ja lauantaina oli vielä aika surkea olo, mutta olin onnellinen, kun sunnuntai-aamuna huomasin olon olevan jo sen verran terve, että pääsin lähtemään Stonehaveniin.

Reissu oli siis Aberdeenin yliopiston arkeologia-societyn (en oikein tiedä, mikä olisi järkevin suomennos, varmaan kerho tai seura) järjestämä, mutta ei tarvinnut olla jäsen päästäkseen heidän matkaansa. Kustannukset eli junaliput Stonehaveniin ja varsinaisena kohteena olevan Dunnotarin raunioituneen linnan sisäänpääsymaksu sekä mahdolliset ruokakulut olivat kaikki omasta pussista eivätkä arkeologit ottaneet mitään välistä, he vain toimivat oppainamme linnalle saakka.

Matka alkoi aamulla kello 10 yliopistolta ja paikalle saapui yllättävän paljon porukkaa, ainakin 60 opiskelijaa. Luulisin, että iso osa meistä oli vaihtareita tai ainakin uusia kansainvälisiä opiskeljoita. Kävelimme Aberdeenin keskustaan juna-asemalle, joka sijaitsee Union Square kauppakeskuksen yhteydessä (kävellen matka kestää noin 30 min). Junia meni sunnuntainakin pitkin päivää ja ostimme meno- ja paluuliput, joilla pääsisi mihin tahansa päivän aikana kulkevaan junaan. Lähdimme kaikki yhdessä seuraavalla junalla Stonehaveniin, joka oli heti seuraava pysäkki. Junamatka kesti hieman alle puoli tuntia.

Stonehavenin juna-asemalta kävelimme kaupungin keskustaan ja satamaan, josta lähdimme kiipeämään kohtin Dunnottarin linnaa.

Maisemat olivat huikeat. Tämä on kyllä yksi kauneimmista paikoista, jossa olen käynyt. Stonehaven on pieni satamakaupunki ja alue oli varsin maaseutumaista, mutta etenkin matka linnalle oli mahtava maisemareitti.

Arkeologia-seura keräsi kaikilta sisäänpääsymaksun ja sai antaa enemmänkin tai olla pyytämättä vaihtorahoja takaisin, jos halusi tehdä pienen lahjoituksen seuralle. Oli helpompaa, kun yksi maksoi kerralla monta ihmistä sisään. Viime vuoden reissulla kaikki olivat kuulemma maksaneet yksitellen itsensä sisään ja siinä touhussa oli mennyt lähes tunti.

Raunioilta oli vielä upeammat näkymät ja kiertelimme omillamme ympäri linnaa. Pois lähtemisen sai jokainen tehdä oman aikataulunsa mukaan, sillä satamaan ja keskustan kautta rautatieasemalle tarvisi kulkea vain samaa reittiä takaisinpäin ja kaikilla oli jo paluuliputkin ostettuna.

 Takaisin kävellessämme poikkesin kämppikseni kanssa vielä toisen maailmansodan aikaisella muistomerkillä.

 Kävelimme samaa suoraa reittiä takaisin kohti juna-asemaa, mutta onnistuimme silti hieman eksymään. Hiljaisilla kaduilla Google Maps pelasti emmekä olleet loppujen lopuksi kuin pari katua väärässä suunnassa. Jäimme kuitenkin juuri ja juuri junasta ja seuraavaa piti odotella tunti. Mutta pikäpä siinä kun oli juttuseuraa eikä edes satanut.

 Olen todella iloinen, että pääsin tälle pikku reissulle. Stonehaven on tosiaan junalla vain lyhyen matkan päässä Aberdeenista, joten ei ole vaikeaa poiketa siellä. Saatan käydä toistekin! Eka viikko Skotlannissa oli kiva päättää kunnon turistimeiningillä. :D

Saapuminen ja ensimmäiset päivät

Hieman myöhässä pääsin nyt päivittelemään lähtöpäivän ja ekojen päivien kuulumisia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sunnuntai 4.9.
 
Sunnuntai-aamu siis alkoi lähdöllä pikkusiskon luota taksilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi olin jo pari päivää ennen pakannut kaiken (suhteellisen) tarvittavan omaisuuteni kahteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaraksi menevään reppuun. Reppu taisi painaa juuri alle käsimatkatavaran sallitun 8 kg, hieman pienempi matkalaukku 15 kg ja isoin 22,8 kg alittaen juuri ja juuri ruumalaukun ylipainorajan. Huh!

Lähtöpäivään sisältyi paljon asioita, joita olin viikkoja etukäteen jännittänyt ja pelännyt. Lähinnä lentokentällä ekaa kertaa yksin toimiminen jännitti, ja lentopelosta olen aikaisemmin kärsinyt, joten en tiennyt oikein, mitä tuleman piti. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Lensin Suomesta ensin Tukholman kautta Stavangeriin ja sieltä Aberdeeniin. Lentokentillä oli helppo navigoida (itse asiassa Tukholmassa ei tarvinnut vaihtaa edes lähtöporttia) ja seuraakin löytyi kun matkoille sattui pari muutakin suomalaisopiskelijaa joilla sama määränpää. Lentoja en sitten loppujen lopuksi jännittänyt yhtään, nukahdin jopa!

Saavuin Skotlantiin kahden aikaan päivällä. Aberdeenissa oli aurinkoinen ja kaunis ilma, mikä oli ihana yllätys. Katselin innoissani lentokoneen ikkunasta maisemia; paljon vanhoja, kauniita (tosin varsin harmaita) taloja vieri vieressä, peltoja ja nummia, ja öljylauttoja matkalla satamasta merelle.

Kun olin saapunut Aberdeeniin ja päässyt passitarkastuksesta hakemaan ruumasta tulevia laukkujani, odotti minua hieman ikävämpi yllätys; toinen matkalaukuistani ei ollut saapunut mukanani Skotlantiin. Minun lisäkseni eräältä toiselta tytöltä puuttui laukku ja saimme molemmat ystävälliseltä henkilökunnalta ohjeet kaavakkeiden täyttämiseen ja oikean tiskin löytämiseen. Laukkua ei heti paikannettu, joten annettuani omat tietoni sain lapun, jossa oli yhteystiedot, laukun kooditiedot tai mitkä lie. Lapussa oli myös nettiosoite josta voisin seurata tilannetta (tämän tajusin kuitenkin vasta seuraavana päivänä, joten saapumispäivän olin täysin pihalla, miten koko homma toimi; luotin kuitenkin siihen, että joka tapauksessa laukku löytyisi pian ja varmistin virkailijalta, että se toimitettaisiin minulle oleskeluosoitteeseeni).

Yliopistolta oltiin meitä lentokentällä vastassa ja sain heti käteeni tervetuliaislaatikon, jossa oli muun muassa karttoja (kampuskartta, keskustan kartta ym.), esite Britannian valuutasta ynnä muuta.  Kuulin, että selvitellessäni laukkuni hukkumista olin jäänyt viimeisestä yliopiston järjestämästä ilmaisesta bussikuljetuksesta ylioppilaskylään ja seuraavaa bussia olisi pitänyt odottaa yli kaksi tuntia. Vaihtoehtoinani oli joko odottaa, ottaa ensin yksi bussi keskustaan ja keskustasta ylioppilaskylään tai hypätä taksin kyytiin.

Valitsin taksin eikä taksijonokaan ollut onneksi kovin pitkä. Taksikuskini oli vanha skottilainen herrasmies, joka kertoi matkalla hieman Aberdeenista ja vakuutteli, että saisin varmasti laukkuni pian takaisin ("They're pretty good at returning them, they've had years of practice, you know"). Hän muistutteli vastakkaisesta liikenteestä, kehotti kulkemasta ylioppilaskylän viereisessä puistossa myöhään (tätä varoittelua kuulee jatkuvasti) vaikka Aberdeen onkin hyvin turvallinen kaupunki ja lopulta vei minut aivan ylioppilaskylän päärakennuksen ovelle toivottaen vielä paljon onnea opintoihin ja elämään Aberdeenissa. Olin iloinen, että olin valinnut taksin, vaikka se olikin kallein vaihtoehto.

Päärakennus Hillheadissa

Sain päärakennuksen respasta student ID-korttini, joka toimii samalla avaimena asuntolaan, asuntoon ja huoneeseeni, ongelmitta. Kerroin hukkuneesta laukustani, koska taksikuski ainakin arveli, että se saapuisi respaan ja sovin, että kyselisin sitä tulevina päivinä sieltä. Sitten täytyi vielä poiketa päärakennuksen alakerrassa, koska siellä onneksi myytiin vielä keittiö- ja makuuhuonetarpeita yliopistokaupasta. Hukkunut laukkuni oli se isompi, ja siellä olivat täkkini, petivaatteet, pyyhkeet ja melkein kaikki vaatteeni. Minun oli siis ensihätään ostettava vähintään makuuhuonesetti, joka sisälsi täkin, tyynyn ja petivaatteet. Huoneessani kun oli kyllä huonekalut, mutta peitot, tyynyt sun muut oli järjestettävä itse.

Tämän pikku säädön jälkeen pääsin vihdoin asuntooni.

Muutama kuva Hillheadin ylioppilaskylän kaduilta

Asun Hector Boece- talossa. Minulla on siis oma lukittava huone. Keittiön, kaksi vessaa ja suihkun jaan neljän muun tytön kanssa.

Talo, jossa asun

Saapuessani kämppään kukaan kämppiksistäni ei ollut kotona, joten menin vain huoneeseeni ja yritin saada wifin toimimaan. Ennen lähtöä minun oli pitänyt rekisteröityä opiskelijaksi Aberdeeniin yliopistoon ja ladata kuvani student ID- korttia varten. Rekisteröityessäni olin luonut tunnukset, joilla pääsi kirjautumaan yliopiston wifiin, joka toimii myös Hillheadin ylioppilaskylässä. Pienen pähkäilyn jälkeen asia osoittautui hyvin yksinkertaiseksi (käyttäjänimen piti vain olla hieman pidemmässä muodossa kuin olin ajatellut) ja sain nettiyhteyden ja siten yhteyden Suomeen. Olo oli helpottunut, mutta samalla outo; olin vihdoin perillä.

Tunnin tai parin päästä kaikki paitsi yksi kämppiksistäni saapuivat paikalle. He olivat ostaneet jo valmiiksi meille yhteisiä keittiötarvikkeita ja siivoustarpeita ja sovimme, että maksan osuuteni käteisellä pian. Yksi heistä lähti näyttämään reittiä lähikauppaan, Lidliin. Jotain tuttua siis. 

Kaupasta tultuani tapasin viimeisenkin kämppikseni ja samana iltana oli vielä meidän korttelin infosessio ylioppilaskylän päärakennuksella. Hillheadissa on Student Resident Assistant (SRA)- työntekijöitä, jotka päivystävät iltakuudesta aamukuuteen ja heihin voi olla yhteydessä mistä vain huolista: koti-ikävästä, ongelmista kämppisten kanssa, opiskeluhuolista yms. He kertoivat toiminnastaan ja kertasivat muun muassa paloturvallisuussäännöt. Tuli heti turvallinen olo, kun kuuli, että paikalla on päivystys iltaisin, vaikka en nyt alun perinkään ollut paikan turvallisuutta kyseenalaistanut.

Maanantai 5.9.

Maanantai oli orientaatiopäivä, jonka aikana tapasin paljon uusia ihmisiä, sain tietoa käytännön asioista ja kiertelin hieman kampusta (olen silti kyllä vieläkin vähän eksyksissä joka paikassa).

Seaton Park, jonka läpi pääsee nopeasti kampukselle

Muutama kampuksen upea rakennus

Matkalaukustani ei ollut vieläkään kuulunut mitään, joten päästäkseni suihkuun minun täytyi päästä kauppaan, josta saisin pari pyyhettä. Halusin kuitenkin selvitä mahdollisimman vähällä kävelyllä, joten en halunnut lähteä kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Aberdeenin keskustaan, josta nyt ainakin olisi tällainen kauppa löytynyt. Orientaation jälkeen kysyin paikalliselta opiskelijalta apua ja hän merkitsi kännykkäni Google Mapsiin läheisen ostarin. Yksi kämppiksistäni tuli mukaan ja päätimme ostaa samalla ruokatarvikkeita ja tehdä yhdessä ruokaa päästyämme kotiin. Söin ensimmäisen kunnon lämpimän ateriani kahteen vuorokauteen ja tajusin, että voin netistä tarkistaa kadonneen laukkuni tilanteen, joten olo oli jo hieman parempi kuin ensimmäisenä iltana, jolloin olin aika surkeana muun muassa koti-ikävän kourissa. Laukkuni oli jätetty lähtöpäivänäni Helsinkiin (Whyyyyy??) ja se oli nyt matkalla Kööpenhaminan kautta Aberdeeniin.

Tiistai 6.9.

Tiistai oli todella lämmin päivä. Olisi pitänyt olla kesävaateet ja aurinkorasvaa! En ollut osannut odottaa tällaista kesäsäätä tähän aikaan vuodesta. Edellisenä päivänä olin tärissyt tuulessa takki tiukasti päällä ja nyt hikoilin sekä pinnistelin pysyäkseni tarpeeksi nestetettynä.

Aamulla sain tekstiviestin, että matkalaukkuni oli saapunut Aberdeeniin. Kun kävin respassa kysymässä sitä, se ei kuitenkaan ollut vielä saapunut ja minua kehotettiin tulemaan myöhemmin uudelleen.

Aamupäivällä oli Hillheadin päärakennuksella Sports Fair, jossa pääsi kuulemaan yliopiston urheilumahdollisuuksista ja -kerhoista. Kuuma sää ja iso väentungos ei ole kiva yhtälö, mutta oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla liikuntamahdollisuuksista täällä. Itse olen eniten kiinnostunut ratsastuskerhosta tällä hetkellä, ja jos se ei ole kovin kallista tai kaukana kampusalueelta ja aloittelijoita otetaan mukaan, haluan ehdottomasti kokeilla ratsastusta. Olen ratsastanut viimeksi 10 vuotta sitten, joten kovin itsevarmana en hyppäisi hevosen selkään, mutta olen jo muutaman vuoden haaveillut ratsastuksen aloittamisesta ja tämä voisi olla oiva tilaisuus edes kokeilla sitä taas.

Sports Fairin jälkeen lähdin toisen suomalaistytön (joka oli ollut kanssani samoilla lennoilla sunnuntaina) kanssa kävelemään Aberdeenin keskustaan. Tässä muutamia kuvia sieltä:

Emme varmasti vielä nähneet ihan kaikkea, mitä siellä oli, mutta halusimme katsoa, millaista sinne on kävellä. Shoppailimme myös vähän, joten jalat olivat kyllä aika väsyneet kun tulimme kotiin iltapäivällä. Lämpötila oli edelleen korkealla, joten edessä oli suihku ja vaatteiden vaihto.

Juuri saapuessamme takaisin ylioppilaskylään sain taas tekstiviestin matkalaukusta (sitä oltiin kuskaamassa luokseni) ja melkein heti perään laukun toimittaja soitti minulle ja pääsin hakemaan sen päärakennuksen edestä ennen kun menin kotiin suihkuun. Valtavan laukun raahaaminen ylös kapeaa brittiläistä rappukäytävää ja portaikkoa on muuten taitolaji, josta selvisin jopa yhdellä kädellä (olin jo hiestä märkä kuumuuden takia, miksen siis olisi ottanut koitosta kunnon kuntoilusta).

Illalla lähdin vielä kämppiksen ja tuon samaisen suomalaistytön kanssa lähellä olevalle meren rannalle.

River Don johtaa suoraan mereen, sillä Aberdeen on aivan Skotlannin itärannikolla. Etelämmässä on myös River Dee joka johtaa myös suoraan Pohjanmereen. Aberdeenin nimi itse asiassa tarkoittaa jotain suuntaan "joen suu, joka johtaa mereen", näin kuulin alkuorientaatiossa.

River Don

Kävelimme siis joke pitkin kohtaan, jossa joki ja meri kohtaavat ja nautimme rannalla aaltojen kuohusta.

Joki ja meri kohtaavat

Rakastan aaltoja

Kaukana taustalla näkyy öljylauttoja; öljy on Aberdeenin suurin elinkeino

Meren rannalla kävely oli jotenkin rauhoittava ja voimaannuttava kokemus. Tunsin olevani lähellä luontoa ja vesi on aina tuntunut minulle omalta elementiltäni. Voi kuulostaa huuhaalta, mutta olin ollut tuohon hetkeen asti todella jännittynyt ja stressaantunut kaikesta uudesta ja tuntemattomasta (mikä on minulle hyvin tyypillistä) ja päästessäni lähelle meren aaltoja ja raikasta ilmaa olin edes vähän aikaa vain tuossa hetkessä nauttimassa kauniista maisemista ja luonnon rauhoittavista äänistä.

Keskiviikko 7.9.

Keskiviikkona tapasin opetuutorini, joka pienen säätelyn kautta sai kuin saikin rekisteröityä minut valitsemilleni kursseille. Vaihdoin yhden kurssin alkuperäisestä suunnitelmastani ja ensi viikosta eteenpäin kurssien alettua on vielä 2 viikkoa aikaa muuttaa kurssivalintoja, jos ensimmäisten tuntien perusteella kurssit osoittautuvatkin toisenlaiseksi kuin on ajatellut.

Tämän hetkisen suunnitelman mukaan käyn kaksi education-kurssia (What Makes Us Human? ja Education For The Environment), gaelin kielen alkeiskurssin ja gaelin kansanperinne-kurssin. Yhteensä näistä pitäisi tulla 30 opintopistettä, mikä on tavoite. En pysty suoraan korvaamaan näillä opinnoilla mitään Jyväskylän yliopiston kursseja, joten opintopisteet kirjataan "opinnot ulkomailla"-osiolla ymmärtääkseni. Sinänsä vaihtokauteni ei siis edistä opintojani Suomessa korvaamismielessä, mutta korvaavuuksia oli ylipäätään vähän vaikea löytää ja toisaalta haluan opiskella jotain, mitä en Jyväskylän yliopistossa voi (gaelia) ja kokeilla toisen maan kasvatustieteen opintoja.

Tutor-tapaamisen jälkeen menin jälleen yksi kämppiksistäni mukanani Societies Fair- tapahtumaan. Kuten Sports Fair, tämä tapahtuma oli Hillheadin päärakennuksella ja väkeä ja kojuja oli vielä enemmän. Kiertelyyn kului siis aikaa. Aberdeenin yliopistolla on vaikka kuinka paljon erilaisia kerhoja ja seuroja, joihin voi liittyä. Osa maksaa, ja osa on ehkä hieman rennompaa "tule paikalle kun huvittaa"- tyyppistä toimintaa. Laitoin sähköpostiosoitteeni ylös aika monen kerhon/seuran listalle, joten pian minua pommitetaan sähköposteilla oikein kunnolla ja täytyy tehdä valintoja. Kuitenkin näen ehkä vasta ensi viikolla, miten opiskelulta jää aikaa muulle kun kurssit alkavat. Mutta ainakin Art Society ja International Society kiinnostavat minua.

Illalla kävelin taas meren rannalle. Minusta tuntuu, että käyn siellä aika usein seuraavien kuukausien aikana. Näin hylkeitä! Delfiinejäkin kuulemma löytyy, mutta niitä ei tällä kertaa näkynyt.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa kaupungista meren luota otettuna ja joen lähellä olevasta lintujenkatselupaikasta (Onko tämä yhdyssana? Mikä äidinkieli?)